Tietokoneen kotelon modaus


Koteloon piti saada hieman lisätuuletusta prossutehojen kasvaessa joten reikiä tekemään. Takana olikin jo reikä valmiina 80mm tuulettimelle, siistin vain reunoja hieman. Eteen tein reiän 120mm tuulettimelle. Molemmat tuulettimet ovat kytketty 12v linjaan, takana oleva tuuletin on säädettävää mallia ja etutuulettimen jännitettä on laskettu vastuksilla alemmaksi melun pienentämiseksi.

Koteloon oli edellinen omistaja laittanut jo bitumimattoa ja jonkin verran äänieristysmattoa. Äänieristysmattoa lisäsin vielä kotelon sivuille sekä päälle ja tuulettimien ääni hiljeni jonkin verran lisää. Kone on suht hiljainen, jos taustamelua on jonkin verran niin tuulettimien ääntä ei kuulu.

Koteloa laitellessa tuli mieleen myös maalata se jollain näyttävämmällä värillä mitä alkuperäinen perusharmaa on. Joten kävin ostamassa violetinpunaista metallic spraytä ja toisen purkin metallic lakkaa. Maalipinta jäi paikoittain hieman laikukkaaksi mutta eipä sitä tuolta pöydän alta huomaa.
Maalasin myös dvd-aseman etulevyn, mattamustaa spraytä ja pintaa vielä metallic lakkaa ja siisti tuli.
      

Klikkaa kuvia isommaksi.